Wiipurintien markkinat on Kouvolassa järjestettävä monipuolinen keskiaikatapahtuma, joka sopii loistavasti koko perheelle. Tällöin tapahtuma-alueen kentät ja puistot täyttyvät keskiajan tunnelmasta ja monista erilaisista ohjelmanumeroista. Tapahtuma järjestetään kesäaikaan Kasarminmäellä, joka on saanut alkunsa jo 1910-luvulla. Suomen Museovirasto on myös luokitellut Kasarminalueen valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Tapahtumalla on siis hyvin mielenkiintoiset, historialliset puitteet, jotka sopivatkin loistavasti teemaan.
Millainen on Wiipurintien markkinat -tapahtuma?
Kouvolan keskiaikatapahtuma tarjoaa monipuolisia, koko perheelle sopivia ohjelmanumeroita. Tarjolla on esimerkiksi musiikkia, työpajoja, hevosturnajaisia, historianelävöitystapahtumia, teatteria ja paljon muuta mielenkiintoista viihdettä. Keskiaikaisessa tapahtumassa nähdään tietenkin myös ajanjaksoon liittyviä puitteita ja vaatteita. Moni pukeutuu markkinoille itsekin keskiaikais-tyyliseen asuun, joka tietenkin lisää asiaan kuuluvaa tunnelmaa entisestään ja on monen mielestä erittäin hauskaa.
Keskiaikamarkkinat ovat hauska tapa viettää kaunis kesäpäivä. Tapahtuma on myös täysin ilmainen keskiaika- viikinkiaika- tai kansallispukuun pukeutuneille. Muutkin aikuiset pääsevät tapahtumaan edulliseen 10 euron hintaan ja lapsille tapahtuma on ilmainen. Koko perhe voi nauttia tapahtumassa viihteestä, ostaa seppien ja käsityöläisten tuotteita, käydä kulttuurikävelyllä tai vaikkapa nauttia tarjottavista herkuista, kuten lounaasta.
Tutustu keskiaikaan
Keskiaikatapahtumat, kuten esimerkiksi Kouvolan keskiaikaiset markkinat, ovat loistava tapa tutustua siihen millaista elämä oli keskiajalla. Wiipurintien markkinoilla nähdään esimerkiksi esityksiä aidoista keskiajalta peräisin olevista asioista ja markkinoilla voi ihailla esimerkiksi keskiaikaista tanssia. Myös keskiajan ruokatavat tulevat tutuksi, sillä markkinoilla on tarjolla esimerkiksi keskiaikaiset possusyömingit.