Keskiaikamarkkinat

Keskiaikamarkkinat on koko perheen tapahtuma

Keskiaikamarkkinat on hauska ja erilainen tapa viettää perheen kanssa yhteistä aikaa. Niitä järjestetään pitkin Suomea ympäri vuoden, joten mukaan pääsee osallistumaan helposti. Markkinoilla on kaikkea keskiaikaan liittyvää ja ihmeteltävää riittää. Keskiajan tunnelma on luotu onnistuneesti ja siitä vastaavat esimerkiksi henkilökunnan keskiaikaiset vaatteet.

Torimyynti on tärkeä osa keskiaikaisia markkinoita. Torilta voi ostaa erilaisia keskiaikaan liittyviä esineitä, kuten koruja ja muita koriste-esineitä. Lisäksi tarjolla on paljon kankaita ja tekstiileitä, joissa on käytetty luonnonmukaisia värjäysaineita. Puukot ja muut metalliesineet ovat myös hyvin suosittuja muistoesineitä tapahtumasta ja ne on tehty käsityönä alusta loppuun.

Keskiaikaiset markkinat tarjoavat myös lapsille paljon mielenkiintoista nähtävää. Tietysti itse tapahtuma ja keskiaikaisiin vaatteisiin pukeutuneet ihmiset ovat jo melkoinen näky perheen pienimmille. Tarjolla saattaa olla myös näytelmiä ja muuta ohjelmaa.

Keskiaikaiset markkinat | Vaatteiden historiaa

Monia kiinnostaa erityisesti keskiajan vaatteet, jotka ovat luonnonmateriaaleista valmistettuja ja kauniita kokonaisuuksia. Keskiajalla käytettiin monenlaisia materiaaleja vaatteiden tekemiseen. Säädyllä oli merkittävä rooli siinä, minkälaisiin vaatteisiin ihmiset pukeutuivat. Talonpojat käyttivät perheineen kotimaista tuotantoa, kun taas rikkailla oli varaa tuontikankaisiin.

Kankaat olivat keskiajalla todella arvokkaita riippumatta siitä, miten tai missä ne oli valmistettu. Valmistustavat vaativat paljon työtunteja, joten talonpoikienkin käyttämät vaatteet olivat arvokkaita. Tästä syystä ne käytettiin loppuun ja mahdollisia reikiä ja muita vastaavia korjailtiin tarkasti. Siitä luovuttiin vasta, kun vaate alkoi olemaan täysin käyttökelvoton.

Keskiaikamarkkinat on koko perheen tapahtuma

Hämeenlinnan keskiaikamarkkinat | Keskiaikaiset ruoat ovat herkullisia

Jos haluat päästä maistamaan keskiaikaisia ruokia, Hämeenlinnan keskiaikamarkkinat ovat oikea osoite. Siellä on tarjolla monenlaista keskiaikaista ruokaa, jota voi maistella yksin tai yhdessä kavereiden kanssa. Keskiaikainen ruoka koostuu vilja-, palko- ja kasvisruoasta, jossa on mukana jonkin verran maitotuotteita. Tietysti erot olivat suuret tavallisen kansan ja varakkaampien yhteiskuntaluokkien välillä.

Hämeenlinnan keskiaikamarkkinat ovat loistava paikka syödä keskiajan ruokia. Siellä pidetään Linnavoudin iltapidot, jolloin tarjolla on keskiajan parhaat herkut. Tarjolla on siis paljon erilaisia liharuokia sekä tietysti viiniä ja olutta. Paikalle saapuvat Suomen parhaat pienpanimot, joten laatu on taattu. Monen mielestä iltapidot ovatkin koko markkinoiden parasta antia.

Viimeisimmät artikkelit

Keskikaikainen linna rinteessä

Elämä keskiajalla Suomessa

Yksinkertaista ja uutteraa työntekoa oli elämä keskiajalla Suomessa. Jos olet kiinnostunut tietämään lisää, tutustu tähän blogipostaukseen.

Keskiaikateemainen kolikkopeli

Kolikkopelit keskiaikaisilla teemoilla

Jos olet kiinnostunut keskiajasta ja pelaat kolikkopelejä nettikasinoilla, olet tullut oikeaan paikkaan. Kasinosivustot haluavat tarjota pelikokemuksia erilaisista asioista kiinnostuneille ihmisille teemojen avulla. Keskiaikainen teema on

Hämeenlinnan keskiaikamarkkinat | Tutustu historiaan

Hämeenlinnan keskiaikamarkkinat on tarkoitettu alun alkaen ihmisille, jotta he voisivat tutustua suomalaiseen ja pohjoismaiseen keskiajan historiaan. Keskiaikamarkkinat ovat loistava keino tähän, sillä samassa tapahtumassa on esillä paljon keskiaikaista kulttuuria. Ensimmäisen kerran keskiaikaisia tapahtumia alettiin järjestämään 2000-luvun alun vaihteessa. Koko tapahtuman keskiössä ovat olleet markkinatori ja musiikkiesitykset sekä myöhemmin pidot ja juhlat.

Keskiaikamarkkinat torimyynti on tapahtunut pitkälti Hämeenlinnan sisäpihalla, mutta tapahtuman laajetessa ohjelmanumeroita on nähtävissä joka puolella. Kävijämäärä ylitti 10 000 vuonna 2018 ja siitä edespäin määrät ovat vain lisääntyneet. Noihin aikoihin markkinat laajenivat myös läheisen puiston alueelle. Tulevaisuus näyttää hyvältä, sillä tapahtuma on jatkuvasti kasvanut ja tilanne tulee tuskin muuttumaan.

Keskiaikamarkkinat on koko perheen tapahtuma

Keskiaikamarkkinat on kansainvälinen tapahtuma

Keskiaikamarkkinat olivat alun perin pieni tapahtuma, jossa kävi vieraita lähinnä Suomesta. Sittemmin tilanne on muuttunut ja siitä on tullut suosittu matkailukohde myös ulkomaalaisille. Tapahtuma herättää kiinnostusta erityisesti Itä-Euroopan maissa. On tärkeää huomata, että ulkomaalaisia vieraita ei ole ainoastaan tavallisten kävijöiden joukossa. Myös myyjien joukossa on eurooppalaisia myyjiä, joten markkinoilta voi ostaa paljon mielenkiintoisia tuotteita.

Kansainvälinen tunnelma on myös alueella olevissa leireissä, joka on kukin suunniteltu tietyn teeman mukaan. Näin ollen voit valita niistä mieluisan ja majoittua muiden kanssa. Samalla voit aistia kansainvälistä tunnelmaa ja tutustua uusiin ihmisiin eri kulttuureista.